Yhdessä paremmaksi

Yritysjohtaja tai asiantuntija joutuu usein yksin päättämään tärkeistä strategioista tai johtamiseen liittyvistä muutoksista, samalla kun hän pyrkii kehittämään johtamistaitojaan ja näkemyksiään.

Liittymällä ammattilaisverkostomme jäseneksi pääset osaksi luottamuksellista foorumia, jonka jäsenet auttavat toisiaan selviämään haasteista, ratkaisemaan ongelmia ja tunnistamaan mahdollisuuksia.

Ammattilaisverkoston tukemana sinulla on mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muiden oman alasi huippuammattilaisten kanssa ja voit vahvistaa ja kehittää johtamistaitojasi tai erityisalojen osaamistasi.

1. Henkilökohtainen sopivuus

Muodostamme verkostoryhmät tarkoin jäsenten profiilien perusteella, mikä takaa sen, että saat riittävää palautetta omaa johtamistasoasi ja alaasi vastaavilta ammattilaisilta. Tällä vältetään myös kilpailijoiden tai merkittävien asiakkaiden edustajien sijoittaminen samaan ryhmään.

2. Luottamuksellinen foorumi

EGN-ryhmäsi on luottamuksellinen ympäristö, jossa voit keskustella ideoista ja haasteista samalla ammatillisella tasolla olevien jäsenten kanssa. Luottamuksen säilyttämiseksi kilpailijat tai merkittävien asiakkaiden edustajat eivät saa kuulua samaan ryhmään.

3. Ammattimainen fasilitointi

Kaikilla verkostoryhmillämme on ammattimainen ja kokenut EGN-ryhmänvetäjä, joka fasilitoi verkostoryhmää, huolehtii työskentelyn tuloksellisuudesta sekä tapaamisissa että niiden välillä ja keskittyy ammatilliseen kehitykseesi ja johtamistaitojesi parantamiseen.

4. Kansainvälinen yhteisö

EGN:n jäsenenä voit jäsensivujen verkkoyhteisön kautta olla suoraan yhteydessä ylimmän tason liikkeenjohtoon, yritysjohtajiin ja asiantuntijoihin melkeinpä kaikkialla maailmassa. Voit kysyä siellä kysymyksiä, osallistua keskusteluihin ja verkostoitua 15 maasta kotoisin olevien yli 14 000 jäsenen kanssa.

Kymmenen parasta syytä liittyä jäseneksi

EGN on ammattilaisista koostuva verkosto, joka tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden työstää johtajuustaitojasi, vahvistaa ammatillista työkalupakkiasi ja saada uusia näkemyksiä, joista on hyötyä sekä sinulle että yrityksellesi.

EGN:n jäsenenä sinulla on käytössäsi:

Maailmanlaajuinen verkosto

Maailmanlaajuinen verkosto

Tarjoamme maailmanlaajuisen luotettavan ammattilaisverkoston, jonka yhteinen päämäärä on kehittyä yhdessä ja tulla paremmaksi – joka päivä.

Valikoidut ryhmät

Valikoidut ryhmät

Ryhmien kokoamisesta vastaa joukko kokeneita asiantuntijoita, mikä takaa sen, että ryhmä vastaa omaa johtamistasoasi ja ammattialaasi.

Jäsensivut - Members' Universe

Jäsensivut - Members' Universe

Tämä verkossa toimiva jäsenyhteisö koostuu 14 000 asiantuntijasta, ja siihen sisältyy kyselytoiminto, sovelluksen sisäinen viestitoiminto, virtuaaliset EGN-ryhmät ja laaja sähköinen kirjasto, jossa on noin 200 nimikettä.

Asiantunteva tapaamisten suunnittelu

Asiantunteva tapaamisten suunnittelu

Kokeneet ja jatkuvasti lisäkoulutusta hankkivat EGN-ryhmänvetäjät fasilitoivat kaikkia ryhmiä.

Hyödyt liiketoiminnalle

Hyödyt liiketoiminnalle

EGN toimii tukiverkostona koko liiketoiminnallesi, ja sen tuomia etuja ovat esimerkiksi yrityksesi avainhenkilöiden kehittäminen, katsaukset viimeisimpiin markkinatrendeihin ja työkaluihin ja mahdollisuus hyödyntää luottamuksellista ”neuvonantajaryhmää” kaikkien EGN-ryhmien ja 14 000 asiantuntijan muodostaman maailmanlaajuisen yhteisön kautta.

Tuki työsuhteiden välisenä aikana

Tuki työsuhteiden välisenä aikana

Jos työsuhteesi päättyy jäsenyytesi aikana, voit jatkaa jäsenenä vuoden ajan samalla kun hyödynnät verkostoasi uuden urapolun löytämiseksi. Voit jatkaa jäsenyyttä vielä toiset 12 kuukautta kohtuullista maksua vastaan. 

Kasva verkostosi mukana

Kasva verkostosi mukana

Tarpeesi saattavat muuttua ammatillisen kehityksesi myötä. EGN:n jäsenenä voit tarvittaessa vaihtaa toiseen ammattilaisryhmään, joka vastaa paremmin urahaasteitasi ja sen hetkisiä tarpeitasi. 

Vain jäsenille tarkoitetut tapahtumat ja seminaarit

Vain jäsenille tarkoitetut tapahtumat ja seminaarit

Jäsenille järjestetään tapahtumia ja seminaareja, joissa jäsenet voivat oppia ja kasvaa osana vakiintunutta ammattilaisverkostoa.

EGN Katsaukset

EGN Katsaukset

EGN:n jäsenenä pääset osalliseksi johtavien asiantuntijoiden oivalluksista, esimerkiksi e-kirjojen, artikkelien ja jäsentemme parhaiden käytäntöjen kautta.

Valmennus

Valmennus

Vertaisryhmältäsi saamasi valmennuksen lisäksi tarjoamme ylimmälle johdolle henkilökohtaisia valmennustilaisuuksia osana Accelerator-ohjelmaamme.*  

* Tulossa myöhemmin.

Seuraamalla meitä saat tietoa viimeisimmistä katsauksista ja tulevista tapahtumista